Tex Willer: Hopeaa Socorrosta -lyhyt arvostelu
Uusimmissa numeroissa 5–6 julkaistiin Majon piirtämä ja Gianfranco Manfredin kirjoittama Hopeaa Socorrosta.
Socorron kaivoksissa on hopeaa, ja Fort Parduscon pienen sotilasetuvartion ympärille on kasvanut pikkukaupunki… Fergusin jengi mellastaa ja kiristää kaivoslupia pieniltä omistajilta myydäkseen ne ahneelle eversti Larkinille… Tex ja Carson asettuvat sorrettujen puolelle pelastaakseen nuoren kaivostyöläisen, Dutchin, hänen vaimon perheen… Ja samalla kun maasta etsitään uusia arvokkaita hopeaesiintymiä, taivaalla viuhuu kuuma lyijy!
Spoilerivaroitus!
Tarinan parasta antia oli ensimmäisen osan Texin ja Carsonin tulitaistelu sumuisessa Socorron pikkukaupungissa. Suurimmaksi osaksi Majon piirrosjälki oli varsin kelpoa, mutta välillä mukana oli myös epämääräisen näköisiä töherryksiä, erityisesti Carsonin kohdalla.
Itse pääjehu eversti Larkin jää lopulta melko taka-alalle. Ensimmäisessä osassa hän vain vilahtaa esittelemässä pyssytaitojaan, eikä toisessa osassa oikeastaan tee juuri mitään. Lopulta hän alkaa nähdä harhoja vanhasta apassivihollisestaan Kuunkivestä, menettää järkensä ja aiheuttaa lopulta itse oman kuolemansa. Hän ei varsinaisesti edes kohtaa Texiä lainkaan.
Fergus oli itselleni huomattavasti viihdyttävämpi pahis. Harmi vain, että hänen kohokohtansa jäi melko lyhyeksi.
Myös sivuhahmot, kuten Dutch ja Ben Taff, jäivät melko tylsähköiksi eivätkä herättäneet suurempaa kiinnostusta.
Nautin ensimmäisestä osasta enemmän. Myös toinen osa toimi ihan hyvin, mutta kokonaisuutena tarina jää mielestäni hieman tavallista Texiä heikommaksi. Vaikka mukana on upean näköinen tulitaistelukohtaus, ei sekään yksin riitä pelastamaan koko tarinaa.
Lähteet:
